Tammikuun loppuun mennessд RAY sai 30 paikkakunnalta yhteensд 76 ehdotusta kasinon sekд Feel Vegas -klubien sijaintipaikaksi. Karsinnan ensimmдisessд vaiheessa jatkoon valittiin potentiaalisimmat kaupungit: Turku ja Tampere. RAY perustelee, ettд parhaat paikat valittiin ”liiketaloudellisin perustein”. RAY sanoo, ettд kasinon tulee olla nдkyvдllд ja helposti saavutettavalla paikalla. Pддtцksen jдlkeen RAY ryhtyi hakemaan sijoituspaikkaa sekд kasinolle ettд uusille Feel Vegas -peliklubeille. Suomen toinen kasino oli tulossa Kaakkois-Suomen Vaalimaalle, mutta hanke kaatui. Nyt kasinoa itäisessä Suomessa hakevat Lappeenranta jack and the beanstalk slot konami, Virolahti ja Imatra. Miikka Mäki on pelkästään työnsä puolesta kiertänyt lukuisia kasinoita eri puolilla maailmaa. Euroopassakin on hienoja kasinoita, mutta erityisesti Las Vegas on miehen mieleen. Raha-automaattiyhdistys kertoo perjantai-iltana pasi ojala kasinopelit, mitkä paikkakunnat ovat ykköshakijat Suomen toisen kasinon saajiksi. Paikkakuntia on maksimissaan viisi, ehkä vain kolme. – Tällä meikäläisen kokemustaustallakin oli pää Vegasissa ihan pyörällä. Macaoon en valitettavasti ole vielä päässyt suomi norja sanakirja, harmi sinänsä, valittelee Mäki. Miikka Mäki uskoo, että uusi kasino tulee menestymään. Mäki ei kuitenkaan halua lähteä veikkaamaan uuden kasinon sijoituspaikkakuntaa. starburst slot 2 wars,h_1200,q_70/13-3-8679015.jpg" /> Jännityksellä valintoja odottaneen Tampereen pormestarin Anna-Kaisa Ikosen mukaan valitut kohteet tarjoavat kiinnostavia vaihtoehtoja. Koskikeskuksesta on varattu reilun 2000 neliön tila mahdollista kasinoa varten. Tila rakennettaisiin nykyisten ravintolatilojen päälle. Jousia Lappi / Yle Perjantaina selviävät jatkoon menijät Raha-automaattiyhdistyksen uuden kasinon hakijoista. Ennakkotietojen mukaan RAY valitsee 3–5 hakijaa, joista valitaan Manner-Suomen toisen kasinon sijantipaikka. Kasinon sijaintipaikaksi haettiin 26 paikkakunnalta. Lisäksi haussa oli kasinoa pienempiä Feel Vegas -peliklubeja. – Investointeja on vaikea saada käyntiin ja operaattoreita vaikea löytää. Kasinon tehtävä on toimia veturina. Näimme, miten Virolahdella kävi. Kun kasino vetäytyi, koko hanke otti siellä aikalisän, Muhonen toteaa. Haminassa kasinon saaminen tarkoittaisi Tervasaaren rakentamisen käynnistymistä. Muhonen kertoo paras urdu novel, että rahoittajat ovat tiedossa, jos Hamina valitaan kasinon sijaintipaikaksi. Kotkasta kasinohakemuksia lähetettiin kaksi. Toinen olisi osaksi Kantasataman kauppa- ja hotellikeskusta euro casino suomi stamp, toinen Katariinan kylpylähotellin yhteyteen.
0 Commentaires
Laisser une réponse. |